Toinen viiva, Hämeenlinna
”Viiva jatkuu!
Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry:n järjestämä ympäristötaidenäyttely ’Toinen Viiva’ on osa 70 vuotta täyttäneen seuran juhlavuoden tapahtumia. Tänä keväänä Hämeenlinnan Taidemuseolla oli esillä seuran jäsenten huikaiseva nykytaidenäyttely ’Viiva’, ja tuolloin nimensä mukainen teema kunnioitti seuran lähtökohtia elävän mallin piirustusiltoina. Nyt jäsenten lisäksi näyttelyyn ovat voineet osallistua muutkin taiteilijat ja -työryhmät ympäri Suomen. Tällä kertaa viiva saavuttaa uusia ulottuvuuksia ja merkityksiä ympäristötaiteen muodossa kauniissa Hämeenlinnan kaupunginpuiston ympäristössä.
Avajaisia vietetään Vanhankaupunginlahdessa torstaina 24.5. klo 18, jonne kaikki ovat tervetulleita. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on esillä 31.8. asti, joten sitä on mahdollista tulla ihastelemaan koko kesän ajan.
Tervetuloa!”
